Sähköisiä ja viihdyttäviä elämyksiä

Viihde on hyväksi - Nelosen slogan ja kanavailme uudistuvat 12.4.

Nelonen uudistaa sloganinsa ja kanavailmeensä. Uusi ilme nähdään ruudussa 12.4. lähtien. Nelonen on aina ollut viihteen asialla. Kanavan tavoitteena on ollut viihdyttää suomalaisia: naurattaa ja itkettää, rentouttaa ja innostaa. Vuonna 2001 Nelonen otti käyttöön Jotain ihan muuta -sloganin, joka korosti kanavan roolia uuden, raikkaan vaihtoehdon tarjoajana.

Nelosen rooli viihdyttäjänä ei ole muuttunut, mutta ympäröivä maailma on muuttunut. Nelonen ei kasvaneen kanavatarjonnan myötä ole enää vaihtoehto, vaan yksi pääkanavista, jota lähes 80% suomalaisista seuraa viikoittain.

Nelonen jatkaa tulevaisuudessakin valitsemallaan tiellä viihteen esitaistelijana. Näinä aikoina, kun suomalaiset stressaantuneina suorittavat vapaa-aikaansakin, tuomme esille asian jota teemme ja johon uskomme: Viihde on hyväks on Nelosen uusi kanavaslogan.

-       Nelosen kohderyhmä on 4-44 vuotiaat suomalaiset ja asennemaailmassa teemme Nelosta suomalaisten nopeammalle puoliskolle, niille muutosmyönteisille katsojille joiden asenne sekä viihdettä että mainontaa kohtaan on keskimääräistä positiivisempi, toteaa Nelosen myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Pia Kalsta ja jatkaa: – Tämä on ollut Nelosen kohderyhmä alusta asti ja tästä positiosta pidämme kiinni. Nykyään otamme kuitenkin myös lapsiperheiden tarpeet paremmin huomioon kuin kanavan alkuvuosina.

Myös kanavan visuaalinen ilme uudistuu. Nelonen on totuttanut katsojansa siihen, että kanavailme muuttuu ja elää ajan hengessä. Uuden ilmeen suunnittelun lähtökohtana on ollut saada Nelosen brandi selkeästi näkyville kaikissa kanavan visuaalisissa elementeissä. Uusi kanavailme rakentuu päivittäisten, vaihtuvien teemojen varaan ja kanavatunnisteiden tilanteet noudattavat myös vuorokausirytmiä aamusta aina yöhön.

Ilmeen suunnittelusta on vastannut  Nelosen Creative Director Tuomo Kulomaa:
-       Olemme halunneet hakea tähän projektiin parhaat mahdolliset yhteistyökumppanit ja tarjota nuorille luoville kyvyille mahdollisuuden. Kanavailmeen filmit on tuottanut Pablo Films ja äänituotannosta kokonaisuudessaan vastaa Lönnberg&Zukov. Nuoret tekijät ovat mielestäni onnistuneet upeasti, hehkuttaa Tuomo Kulomaa.

Kanavatunnisteita on tuotettu suuri määrä, kaiken kaikkiaan 150. Tämän takia luova ja kustannustehokas suunnittelu on ollut avainasemassa tässä projektissa. Tunnisteiden kuvauksissa on käytetty maailmalla suuressa nosteessa olevaa DSLR-tuotantotapaa, jossa kamerakalustona käytetään modernia digitaalista stillkameraa, joka pystyy valokuvien lisäksi tallentamaan teräväpiirtovideota. Digikameroiden etuna on erinomainen kuvanlaatu sekä tuotannollinen ketteryys.

-       Tämä tuotantotapa mahdollistaa todella nopean reagoinnin, voimme olla ajassa kiinni, kertoo Tuomo Kulomaa.

Nelosen uutta slogania ja ilmettä on ollut mukana luomassa mainostoimisto 358. Ohessa maistiaisia Nelosen uudesta ilmeestä videoklippinä.

Esimerkkejä uudesta ilmeestä:

http://www.nelonen.fi/uutiset/videot?vt=video&vid=74743

Esimerkki uuden ilmeen mainonnasta:

 http://www.nelonen.fi/uutiset/videot?vt=video&vid=74172

 

 

Lisätiedot: johtaja Pia Kalsta 050-5697831, Nelonen Media