Electronic entertaining experiences

Uusi tanssin menestysformaatti Nelosella syksyllä

Päätuomarina Marco Bjurström

Nelonen tuo ensi syksynä ruutuun maailman tämän hetken kuumimman tv-formaatin So You Think You Can Dance. Sen on luonut myös Idolsin takaa löytyvä Simon Fuller ja formaatti on nähty jo 20 maassa.

Tanssikilpailussa etsitään selkeästi Suomen suosituinta tanssijaa, ammattilaista tai lahjakasta amatööriä, jonka esityksessä yhdistyvät taito ja karismaattinen persoona. Tanssijan oma tanssin laji voi olla mikä tahansa, mutta kisan kuluessa kaikki joutuvat osoittamaan lahjakkuutensa myös tanssin eri lajeissa.

Kilpailun päätuomarina nähdään Marco Bjurström, suomalaisen tanssin ehdoton huippuammattilainen.

-       Kun ensimmäinen Dance pyörähti käyntiin USAssa, ajattelin heti, että jos tuo ohjelma joskus saapuisi Suomeen ja minua pyydetään mukaan, niin mikään mahti maailmassa ei estä hyppäämästä siihen junaan. On uskomattoman etuoikeutettua olla mukana rakentamassa suomalaiselle tanssille entistä vahvempaa asemaa ja läsnäoloa. Isoin toive tällä hetkellä on se, että koko tanssin kenttä aktivoituu ja pistää kaikkensa likoon, sillä nyt meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus näyttää, miten huikeasta maailmasta tässä on kyse, Bjurström hehkuttaa.

Toukokuussa alkaa koetanssikiertue, jossa Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Helsingissä järjestettävissä audition -tilaisuuksissa valitaan viitisenkymmentä parasta tanssijaa elokuun boot campille. Siellä kisa jatkuu ja boot campiltä valitaan lopulliset 16 tanssijaa varsinaiseen tv-sarjaan. Kahdeksan naista ja kahdeksan miestä kilpailee huippupalkinnosta: voittaja saa vuoden stipendin johonkin maailman parhaista tanssikouluista.

Sarjan muut tuomarit ja juontaja paljastetaan myöhemmin keväällä. Katsojat voivat ehdottaa sekä tuomareita että juontajaa osoitteessa www.nelonen.fi/dance

Ohjelman tuottaa Neloselle Matkaoppaat -menestysformaatin luonut Susamuru Oy.

 Lisätiedot: ohjelmapäällikkö Mikko Silvennoinen 040-5516445, Nelonen Media